Iida ponkaisi hurjan pituustuloksen

18.12.2021

Team Hollon Voiman 14-vuotias Iida Kastarinen hyppäsi HämSyn seuraottelussa lauantaina pituutta peräti 574. Tulos on 14-vuotiaiden halli-SE, vaikka meneekin kausitilastoissa jo T15-sarjaan. Oma ennätys parani kertaheitolla 40 senttiä.

Kilpaileminen jo joulukuussa kesken harjoituskauden onnistui hienosti. Kisan ensimmäinen hyppy kantoi jo 559 ja toisella tuli ennätys. Kolmannesta hypystä oli jo hieman puhti poissa ja se oli 531, kilpailu jäi siihen.

Muutama tunti myöhemmin Iida voitti vielä 800 metrin kilpailun ajalla 2.27,44. Voitto irtosi lähes suoranmitalla.

- Erinomaisia hyppyjä. Lankulta lähtöön on tullut selkeästi lisää potkua ja hypyt olivat ilmavia. Henkinen latinki ehkä hiukan purkautui siihen ennätyshyppyyn. 800 metrillä lähdettiin hakemaan kovaa aika, mutta ensimmäinen 200 metriä lipsahti liian kovaa 31,9. Hyvin Iida kuitenkin loppuun asti pystyi pitämään juoksun kasassa”, valmentaja Lauri Hollo totesi.

Iida on käynyt alkutalven aikana neljä kertaa maanantaisin Pyrinnön uuden valmennusvastaavan Jari Katajan pituushyppyklinikalla. Kataja on myös SUL:n pituuden lajivalmentaja.

- Jari on tuonut hommaan tekniikkaosaamisensa, millä on varmasti oma merkityksensä. Selkeää toki on, että myös ominaisuuspuolella on menty eteenpäin syksyn aikana, kun Iida on saanut harjoitella terveenä. Hallikaudella on tarkoitus kilpailla monipuolisesti, juoksumatkoja 60 metristä 800 metriin ja lyhyisiin sekä pitkiin aitoihin. Myös pituuskisoja tulee tietenkin ja SM-hallimoniottelut T15-sarjassa tammikuun lopulla, koutsi Hollo kaavaili.

Muihin kuin otteluiden SM-kilpailuihin Iida ei vielä ikänsä puolesta tällä hallikaudella pääse, joten pääkilpailut ovat otteluiden lisäksi maaliskuun Tampere Junior Indoor Gamesit.

Tiimin hallikausi pärähtää todenteolla käyntiin tammikuun puolivälin tienoilla.