Kiialta loistojuoksu Turussa – ennätys parani yli kaksi sekuntia

7.6.2021

Kiia ja koutsi hymy korvissa kilpailun jälkeen.

Team Hollon Voiman 21-vuotias Kiia Keinonen juoksi maanantaina Paavo Nurmi Gamesin kansallisessa erässä uuden komean 800 metrin ennätyksensä. Aika 2.09,41 on 2,07 sekuntia parempi kuin Kiian aikaisempi ennätys, joka syntyi hallikaudella.

Viikkoa aikaisemmin samalla radalla juostu kauden avaus tuotti tuloksen 2.13,03. Nyt vauhdinjako oli melko tasainen, puolimatka taittui ajassa 64,4. Kiia sai hyvän draivin päälle viimeisellä 200 metrillä ja sijoittui erässä neljänneksi. Aika on Suomen tilaston viidenneksi paras tällä kaudella.

”Ihan loistava juoksu Kiialta. Toki treenit ovat menneet niin hyvin, että odotuksetkin olivat kovat. Kehitys etenee hienoon suuntaan ja juoksussa on taas aivan uudenlaista imua”, kommentoi valmentaja Lauri Hollo.

Seuraavaksi Kiia kilpailee torstaina Espoon Motonet GP:ssä.

14-vuotias Iida Kastarinen pääsi mukaan T15-sarjan 200 metrille. Kauden paras juoksu toi ajan 26,35. Samuli Losoi paineli 400 metrillä hyvän ajan 50,60.